Siivouspäivä

Tänään pääsin sairaalasta, kolminkertainen eläköön huuto sille. Tämän kertainen lataamoreissu kesti 3 päivää, eli pääsin päivän aiemmin mitä yleensä tarkkailussa ollessa. Psykiatri kerkesi tuonkin aikana jo kolme kertaa luvata päästää pois, mutta pyörsi aina puheensa, viimeisin pyörtäminen oli edellisessä postauksessa mainitunlainen. Aika epeleitä, psykiatrit siis.

Olo on jokseenkin poikkeuksellisen jaksavainen. En kyllä usko että se mitenkään johtuisi siitä että kävin sairaalassa, vaikkakin saahan siellä nukkua paljon ja syödä rauhottavia - Ilman Temestaa ja Truxalia saattaisin kilahdella sairaalassa siihen malliin että ulospääsy siirtyisi hamaan tulevaisuuteen. On vain jotenkin rauhaisampi olo kuin aikoihin. Kai tuo pitkään jatkunut tauoton voimakas ahdistus saavutti kliimaksinsa viimeisen parin viikon aikana ja jotain laukesi, jokin vapautus tuli tilalle. Edelleen hetkittäin ahdistus vaivaa mutta kaiken koetun jälkeen se tuntuu kyllä ihan lasten ahdistukselle mittapuultaan.

Nyt sitten totesin että haluan siivota. Onkin päässyt kämppä aikamoiseen kuntoon kun ei ole oikein pystynyt tekemään mitään. Jos vaikka saisi ympäristönsä miellyttäväksi, niin hyvät tunteet vahvistuisivat tai luoja, edes pysyisivät sellaisena kuin ovat. Tuntuu melkein että pitäisi hyperventiloida nyt kun pystyy hengittämään!

Eilen näin oman polinikin psykiatria. Turha reissu, täytyy sanoa. B-lausuntoa varten siellä oikeastaan vain kävinkin. Se psykiatri ei vain ymmärrä minua enkä minä sitä, yhteistä säveltä ei ole löydetty koko aikana. Aiemmin se olojen hiemankaan pahentuessa kirjoitti ensimmäisenä M1-lähetteen - sillehän siis uskaltaa paljonkin puhua... not. Tälläkin kertaa se kyseli hyvin oleellisia asioita, kuten ovatko äitini ja isäni edelleen samoissa töissä ja millaiset ilmat pohjoisessa on. Meinasikohan laittaa em. asiat B-lausuntoon selittämään tilannettani? Jos totta puhutaan, en ihmettelisi yhtään. Hauskaa oli myös se että pari kertaa mainitsin olevani parhaillaan sairaalahoidossa, ensimmäisellä kerralla kun ei reagoinut mitenkään. Kuvittelin kuitenkin asian tulleen selväksi kuin hoki vain tuttua mantraansa: Joo, kyllä, niin, mm. Joo, kyllä, niin, mmm. No sitten osaston psykiatri oli soittanut hänelle pohtiakseen hänen kanssaan hoitoni jatkoa ja kappas, psykiatrini väitti ettei hänelle oltu kerrottu lainkaan että olen tarkkailussa. Candylle tuli kuulema pitkä miinus siitä. Jes.

Päiväsairaalaa ollaan suunniteltu, katsotaan miten sen kanssa käy...