Kosketus. Niin iso pieni asia. Koskettaa voi ohimennen, hipaisemalla, koskettamalla, tarttumalla. Minä pelkään kosketusta. Se tuntuu isolta vaateelta. Minun pitäisi olla valmis ottamaan ja antamaan niin rehellisesti ja paljon. Haluaisin koskettaa, mutta minun omalla tavallani. Ehkä vähän ohimennen, vahingossa hipaista, tuntea toisen lämpö hetken aikaa ihollaan. Sitten joskus, yleensä päihteiden vaikutuksen alaisena vapautuu, silloin voi halatakin. Ja sitten on niitä ihmisiä joiden kanssa on tottunut halaamaan aina kun näkee. Mikähän kumma ero siinäkin on? Kosketuksia on niin erilaisia, mutta minä pelkään ja rakastan kaikkia niitä. Taas vaihdetaan klishee vaihteelle, mutta minusta tuntuu etten lapsena saanut tarpeeksi kosketuksia. Ei meillä koskettu, saati sitten niin isoa asiaa kuin halaamista harrastettu. Olen vasta viimeisen vuoden ajan vasta alkanut halaamaan äitini kanssa. Kuten Tommy Hellsten (?) sanoi, ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellista lapsuutta. Minä kerään sitä kokoon nyt.
Olen myös miettinyt tuota kirkossa käymistäni. Joku into siihen on nyt herännyt. Mutta mitä minä sieltä saan? Armoa? Hyväksyntää? Anteeksiantoa? Rakkautta ja lämpöä? Tuntuu että kaikkia noista. Jotain merkittävää minä sieltä haen ja ennen kaikkea mikä tärkeintä, saan. On äärimmäisen rentouttava pyytää aidosti hyväksyntää teoilleen ja tuntea saavansa se hyväksynnän. Ehtoollinen on oikein puhdistava kokemus. Armo valuu kurkustasi alas, ja levittyy jokaiseen jäseneesi. Jeesus on hyvä, tarpeellinen ja koskettava. Olkoon sitten kristitty tai ei.
Tuntuu ettei nukuta ollenkaan ja kello lähenee puolta neljää. No, päihteilläkin on siihen syynsä, mutta myös joku minusta erillinen voima aiheuttaa tätä. Harmittaa jos nyt valvon aamuun asti, voi olla että päivärytmi menee ihan sekaisin. Olen osastoreissun jälkeen saanut pidettyä päivä rytmini sellaisena että menen nukkumaan noin kello 23 ja heräilen 8-9. Rutiinit auttaa tämän rajatilan kurissa pitämisessä, ja unirytmi on erittäin tärkeä minulle tasapainon säilyttämiseksi. Pelkään nyt kovin että taas vajoan jonnekkin synkkiin mietoksiin, unirytmin ja monen muun asian takia mitkä on nyt menneet niin että olisi mahdollisuus vajota takaisin alakuloon ja masennukseen. Yritän pitää mielessäni tämän viikonlopun ja päästä sillä ajatuksella pahimman yli.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti