Parvekkeella notkuessani katselin ympärilleni. Jaamme sisäpihamme (aidoilla erotettuna tosin) noin viiden kerrostalon kanssa. Siihen sopii monta ikkunaa. Tuolla joku tiskaa, tuolla katsellaan televisiota, tuolla syödään, tuolla ollaan tupakalla. Monta monta ikkunaa, toisissa valot, toisissa ei. Ihmiskohtaloita erotettuna ohuilla seinillä. Jokainen ylhäisessä yksinäisyydessään. Jokaisen laatikon sisällä asuu ihminen, jolla on menneisyys ja toivottavasti myös tulevaisuus. Lyön vaikka pääni vetoa, että jonkin ikkunan takana asuu ihminen jonka on paha olla, joka haluaa pois, joka tuntee itsensä yksinäiseksi, joka ei näe juuri mitään silmien eteen vedetyn verhon takaa.
Se en ole minä.
Olo on rauhaisa, levollinen suorastaan. Parhaiten sitä kuvaisi sana syksyolo. Syksy on täällä, ja se pitää minusta. Hymyilen vähän ja jään leijumaan 20 senttiä sänkyni yläpuolelle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti