keskiviikko, syyskuu 05, 2007

Levy/kappalemeemittelyä

Tartuin Brimin heittämään avoimeen haasteeseen (Jonka hän heitti jo viime vuoden elokuussa..) osallistua levymeemiin joka on kehitelty kirjameemin pohjalta. Otin myös oikeudekseni tehdä kuten Brim ja välillä antaa vastaukseksi kappaleen levyn sijaan.

1. Levy, joka muutti elämäsi?
- Panteran Cowboys from Hell. Olin kymmenvuotias nassikka kun veljen kaveri suositteli tätä minulle. Näin pitkälti jälkeenpäin ajateltua en oikein osaa sanoa miksi 16-vuotias nuori mies suosittelisi kyseistä levyä 10-vuotiaalle pikkutytölle, mutta kai olin jo jotenkin...erilainen? Muuta selitystä on hankala keksiä tietäen levyn sisällön. No, tokihan tarjoukset otetaan vastaan, ja otinkin levyn lainaan. Ensimmäisenä kolahti tietenkin metallinyyhky Cemetary Gates, ja sitä kautta koko levy alkoi aukeamaan. Edelleen yksi lempilevyistä. Ensimmäinen metallibändi johon tutustuin ja hyvin pitkälti samalla tiellä ollaan edelleen.

2. Levy, jonka olet kuunnellut useammin kuin kerran?
- Yritän kovasti miettiä olisiko jotain levyä jota olisin kuunnellut vain kerran. Luulisin että sellainen kuitenkin löytyy levyvalikoimista. Suurinta osaa levyistä olen kuunnellut usein, kausittain kaivaa aina tietyn tyyppiset levyt hollille ja kuuntelee niin pitkään että tulee uusi impulssi kuunnella jotain toisentyyppistä ja levykasa lähettyvillä vaihtuu. Viime aikoina Ajattaran Kuolema ja Stam1nan Uudet kymmenen käskyä on soinut usein, ihan koneelta ja MP3-soittimesta.

3. Levy, jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle?
- Paljon riittäisi hyvää kuultavaa, mutta yrittäisin ehkä keksiä jotain joka olisi tarpeeksi monipuolista täyttääkseen aution saaren tarpeet. Sitä se nyt ei kuitenkaan kai ole, mutta jostain syystä mieleeni juolahti Hannibalin & Sopan Pahat Viinit-albumi. Ehkä sillä pärjäisi hetken aikaa, kunnes joku hakisi pois tai kuolo koittaisi. Viimeinen kuulemani kappale tässä elämässä voisi sitten olla Liskojen yö: "Jeesus, oi Jeesus, älä anna minun kuolla yksin".

4. Levy/kappale, joka teki sinusta hupakon?
- Ehkä Milla Lehdon My Intoxicant saa aina jossain määrin pois tolaltaan. Tulee eläväinen, sykkivä olo, ja jos joku ehdottaisi jotain villiä mitä en normaalisti tekisi My Intoxicantin soidessa voisin suostuakin.

5. Levy/kappale, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin?
- Kimmo Pohjosen Ehtola ja Saatto ovat takuuvarmoja itketyskappaleita. Olen tosin onnistunut olemaan myös itkemättä niiden soidessa, mutta jos joskus tulee olo että pitäisi avata hanat hetkeksi purkaakseen asioita, voi laittaa jomman kumman soimaan ja itku tulee kuin napista painamalla.

6. Levy, jonka toivoisit tulleen äänitetyksi?
- Yhden levyn olisin suonut vielä Panteralta tulevaksi, kuitenkin siihen vanhaan malliin eikä uusimpien levyjen linjoilla. Sama voimakkuus, uho ja tapporiffit kuin Vulgar Display of Powerilla ja olisin saattanut myydä mummonikin. Downin III kävisi myös, mutta se tulee kuin tuleekin ihan oikeasti eikä jää pelkäksi toiveeksi!

7. Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty?
- Metallican St. Anger nyt pikaisella mietinnällä tulee päähän. Siinä levyssä on vain lähes kaikki ihan väärin, vaadimme lisää Master of Puppetsia!!!

8. Levy/kappale, jota kuuntelet paraikaa?
- Paula Vesalan ja Mira Luodin tulkitsema Maria Magdalena, Manamana-cover, Synkkien laulujen maa-levyltä.

9. Levy, jonka olet aikonut kuunnella?
- Jokaikisen klassikkolevyksi kutsutun joka on jäänyt kuulematta. Loputon suo siis tarvottavana.

10. Haasta viisi bloggaajaa.
- Haastan ne ihmiset joilla on jotain sanottavaa aiheeseen, you know who you are.

0 kommenttia: