On meinannut kevyesti sanottuna ruveta ketuttamaan. Tuntuu että ystäviä menettää hirveällä tiheydellä, sekä kuolemalle että elämälle. Yksi kerrallaan ne on surtava pois ja ennen kuin edellistäkään on ehtinyt surea loppuun menettää uuden. Ja toisinaan tuntuu, että on helpompi menettää kuolemalle kuin elämälle. Elämälle menettämisessä joutuu katsomaan pitkään ja hartaasti peiliin, saamatta yleensä kertaakaan vastausta siitä tekikö jotain väärin.
Uusinta uutta. Eräs ystäväni on ollut ystäväni vuosikausia ja tärkeä sellainen, vaikkakin kaukana asuu. Nyt sitten yhtäkkiä on tullut yhteydenpito lakko, ja ilman mitään selityksiä. Yhteyttä olen yrittänyt ottaa sillä tavoin että on selvää että kyseessä on aivan tahallinen, selektiivinen mutismi. Harmittaa ja surettaa.
Onko minussa nyt sitten niin helvetisti vikaa? Teenkö aina väärin?
Tekisi mieli mennä sänkyyn ja vetää peitto pään yli ja unohtua sinne ikiajoiksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
En osaa kuvitella mitään mitä olisit hänen suhteensa tehnyt väärin enkä usko että kyseessä on mikään kovin tavallinen syy, vaikkakaan en voi väittää tuntevani toista osapuolta. Toivottavasti kyseessä ei ole mikään mun ja darkin veroinen ankka-asia tai mitään lopullista...
Turhautumisprosentti hipoo kyllä täyttä tällä hetkellä tämän asian suhteen. Tietäisi edes mistä tässä kaikessa on kyse, nyt voi vain jäädä tuleen makaamaan ja ihmettelemään ja odottamaan tapahtuuko tilanteen suhteen jotain. Tuntuu väärältä. Ja syö voimia valtavasti.
Olettaen että et ole aktiivisesti / tarkoituksellisesti tehnyt mitään väärää eikä sulle siis ole kerrottu mitään syytä, väittäisin että ongelma on tyystin siellä toisessa päässä ja sinulla on oikeus unohtaa koko juttu, ellei jopa olla näreissään takaisinpäin.
Voi olla, mutta en halua olla näreissäni vaan ystävän takaisin. Kieroa tämä kaikki on, jotain mätää täytyy olla tässäkin päässä.
Kiitos kuitenkin kannustuksesta, auttaa hivenen vaikkei tilanne muutukaan.
Lähetä kommentti