Kelluskelen jossain hyytelömäisessä aineessa. Ei oikein osaa sanoa onko hyvää, onko pahaa, onko kylmää tai kuumaa. Sen ainakin tiedän, että tänä aamuna kolmen tunnin yöunien jälkeen heräsin kuitenkin hyväntuulisena. Mistäpä sitten tietää mikä johtuu päihteistä tai mistään ylipäätään. Olin kuitenkin melkein 2 viikkoa ihan selvistepäin, melkoinen saavutus tähän väliin. Onnistuminen tosin vaati maisemanmuutoksen, mutta olin valmis ottamaan sen vastaan. Kuitenkin, kaikki se tuntuu hieman turhalta kun sitten heti kotiin päästyään jatkaa samaa rataa. Tai no, tarkoitus ei ole jatkaa samaa rataa, en ihan pohjalle aio itseäni syöstä. Eilinen meni, tänään menee, sitten olisi suotavaa ainakin muutaman päivän selväpäinen oleskelu.
Iloisista uutisista sen verran, että tänään kerrottiin että lääkäri vaihtuu. Sanoin rumasti ja poistuin paikalta. En todellakaan jaksa enää yhtään uutta psykiatria, niitä on ollut minun sairastelu-urallani jo kymmeniä. Nyt en todellakaan suostu alottamaan enää alusta, selittämään yhtään kertaa koko elämäntarinaani. No, perään soitettiin, että ehkä voidaan tehdä pieniä järjestelyjä, että saan pitää lääkärini. Oli aikakin kun jotain edes yritetään.
maanantai, marraskuu 19, 2007
lauantai, marraskuu 03, 2007
Harmaata.
Tyhjyyden täyttäminen aineilla on vihonviimeistä hommaa. Silloin tietää että eipä järki paljoa päätä pakota eikä vaihtoehtoja ole jäljellä kovin montaa. No, sitä sitten tietenkin teen mutta olempa ottanut edistysaskeleen hommaamalla lähetteen hoitoon. Ois aika pysäyttää yksi ratrace. Mitäpä sitten on tulevaisuudella luvassa? Osaako tästä taas irrottautua?
Päämääriä, päämääriä. Olen vähän suunnitellut josko ottais päiväohjelmiinsa vaikka iltalukion. Jotakin tarttis tehdä ettei tuntisi itseään ihan tarpeettomaksi ja etenisi 'urallaan', olkoon se nyt mikä vaan. Joka tapauksessa suunnitelmissa on luopua sairaslomasta vuoden alusta lähtien, jospa se nyt edes kantaisi.

perjantai, marraskuu 02, 2007
Right where it belongs
See the animal in it's cage that you built
Are you sure what side you're on
Better not look him too closely in the eye
Are you sure what side of the glass you are on
See the safety of the life you have built
Everything where it belongs
Feel the hollowness inside of your heart
And it's all
Right where it belongs
What if everything around you
Isn't quite as it seems
What if all the world you think you know
Is an elaborate dream
And if you look at your reflection
Is it all you wanted to be?
What if you could look right through the cracks
Would you find yourself
Find yourself afraid to see?
What if all the world's inside of your heart
Just creations of your own
Your devils and your gods
All the living and the dead
And you really are alone
You can live in this illusion
You can choose to believe
You keep looking but you can't find the words
Are you hiding in the dreams?
- Trent Reznor

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)