Pieni tilannekatsaus

Täällä taas. Kauan on tullut taas tarvottua kaikenlaisissa soissa, eikä ole tullut päiviteltyäkään. Nyt, kuitenkin, hetki aikaa kertoa jotain tästä tapahtumattomuudesta.

Perusasiat ensin: Sairaalasta pääsin joskus ennen joulua muistaakseni, kävin kuivattelemassa. Sen jälkeen ei sinne ole tarvinnut, Luojalle kiitos, palata. Päihteilyittäkin, lukuunottamatta tietenkin alkoholia, olen ollut kohta kai 6 viikkoa, aika sankariolo alkaa olla vähitellen.

Pään kunto on ollut tasaisempi taas vaihteeksi. Siihen on kai edesauttanut kun on syönyt lääkkeet tasaisesti ja nukkunut ja ollut päihteilemättä. Tietenkin välillä pientä ailahtelua, mutta kukapa nyt olettaisikaan että se mihinkään olisi hävinnyt. Kuitenkin, se on ollut niin pientä verrattuna siihen mitä se voisi olla, että voi olla vain tyytyväinen. Ongelma on kuitenkin se, etten useinkaan osaa olla. Pitäisi repiä ilo irti näistäkin pienistä iloista mitä minulleKIN tarjoillaan.

Polilla käyn nykyisin kaksi kertaa viikossa. Lääkärit olivat tulleet siihen tulokseen, että tämä kodin ja sairaalan välin ramppaaminen on turhan tiuhaa ja että jotain muutosta on hoitokuvioihin saatava ettei olo olisi niin vaikea ja vaihteleva. Joten nyt, maanantaisin hoitajalle ja torstaisin psykiatrille. Ei vaan jaksaisi. Se psykiatri tosiaan vaihtui, ja en saa sen jutuista mitään irti, ja se taas aiheuttaa mielenkiinnon totaalisen loppumisen ja se johtaa siihen etten jaksa selvittää sille juuri mitään eli sekään ei saa minusta mitään irti. Täysin turhalta koko hoitosuhde tuntuu tällä hetkellä. Käyn vaan siellä kytättävänä kaksi kertaa - tentataan kaikki perusasiat ahdistuksista psykoottisiin oireisiin ja otetaan seulat. Kai se sitten pitää niiden mielen tyytyväisenä, muka ovat tekevinään jotain, vaikka mitään ei tapahdu. Tekisi mieli vetäytyä koko hoitokuviosta.

Sitten mukavampiin asioihin. Työharjoittelupaikkaa olen metsästänyt tässä vähän aikaa, tai no, kysynyt parista paikasta, ja sitten sainkin paikan yhdestä isosta teatterista. Mielelläni taas menen touhuilemaan, ompahan mielekästä täytettä päiviin, ja askel eteenpäin sitä kunnon työpaikkaa omalla alalla. Tällä erää olen siellä loppukevään, ja voi olla että sitten syksystä jatkan, samassa paikassa tai jossain muualla. Työkkärissä on mukava täti hoitamassa minun ja muiden mt-ongelmaisten asioita ja se yrittää saada mulle vain sellasia hommia mitkä on mulle hyväksi, ja mitkä minun pääni kestää. Vähän tuli polemiikkia työajoista, en kuulema saisi tehdä kuin kuutta tuntia viitenä päivänä, mutta sanoin alan vaativan vähän muuta, ja sovittiin sitten että jos teen enemmän niin pyrin pitämään sen vain väliaikaisena ratkaisuna. Kattoos nyt...

Kuitenkin, kaikki on ok, tälläistä kai elämä normaalimmillaan minulla voisi olla. Yritetään elää sen kanssa!