Kuolema tuntuu läheiseltä. Se on sellainen lohduttava tosiasia, asia jota voi juosta karkuun tai ottaa vastaan. Minä olen vuosikaudet ollut vastaanottavalla kannalla. Muutaman kerran olen jopa vahvasti pyrkinyt sitä kohti. Ensimmäisellä kerralla pääsinkin sitä hieman maistamaan ja en voi sanoa ettenkö olisi rakastunut siihen yhä lujemmin. Toinen kerta ei sujunut ihan yhtä dramaattisesti, vaikka sairaalalepoa siitä tuli ihan hyvin.
Päähäni päivällä tunkeutui ajatus, että menen Hakaniemen rantaan ja hukuttaudun. Tuosta vaan. Jonain mukavana syksyisenä päivänä vietän hyvän päivän, ehkä näen muutamaa ystävää ja nauretaan. Sitten lähden yksin kävelylle, ja ennen kuin huomaankaan olen Hakaniemen rannassa. Laskeudun rantatörmälle katselemaan ympärilleni. Sillalla menee autoja, muutama ihminen, ehkä ratikkakin. Odotan sopivaa hetkeä. Lopulta se saapuu ja heittäydyn veteen. Ennen sitä jätän kännykkäni ja MP3-soittimeni rannalle, etteivät mene pilalle, ehkä niistä on vielä jollekulle iloa. Lähden uimaan helvetin kylmässä vedessä. Pitkiä vetoja. Uin uin ja uin, kunnes en enää jaksa. Jään paikoilleni ja alan vajota. Pääni sukeltaa syvyyteen ja pidätän hengitystä. Lopulta happi on lopussa ja vedän keuhkoni täyteen kylmää merivettä. Minuun laskeutuu lämpö ja turvallisuuden tunne, syvällä, veden syleillessä minua ulkoa ja sisältä. Hengitän vettä kunnes mieleni sumenee. Viimeinen tunne on helpotus. Vihdoin täällä.
Human feelings after all
are waves that linger on my shore
No one sees them and they're gone
The tide comes and brings them up once more
Falling headlong - like a newborn
from a great height to a new life
All I wished for when I died
was to do so with a smile in my eyes
I saw the wind and so much more
The whirlwind came knocking at my door
From a sunrise - through the past lives
From a rain cloud to bare ground
I was free for a moment
I was free, I was free
And now I'm here for a moment
To be free, to be free
Endlessly
Did you learn your lessons?
Did you meet their needs?
Did you look behind the memories?
Did you share your wisdom?
Did you make it real?
Did you meet the eyes of enemies?
- Endlessly - Von Hertzen Brothers -
0 kommenttia:
Lähetä kommentti