Hukassa.

Ensinnäkin, päätin että unohdan miehet. Ja naiset kans. En todellakaan tarvitse mitään suhdesäätöjä elämääni juuri nyt. Olen niin vitun hukassa muutenkin.

Eilisiltana ja tänä aamuna oli hirveä elämänparannusvimma. Päätin aloittaa uuden kielen opiskelun, että saan jotain tervehenkistä pään täytettä. Sitten päätin, että vihdoin ryhdistäydyn ja annan puhtaat huumeseulat kaksi kuukautta ja hakeudun sinne paljon tarjottuun psykoterapiaan. Sitten vielä keksin, että hommaan itselleni tukihenkilön.

No, menee kuukausi, ja en jaksa vaivautua kielitunneille, vedän aineita niin että seulat kusee ja inhoan tukihenkilöäni niin että hankkiudun siitä eroon. Sitten olen tyytyväisesti pohjalla. Hyvähän se vesittää kaikki suunnitelmat jo valmiiksi, mutta olen realisti.

Päivä oli ihan kiva aiemmin. Sitten kävin apteekissa jossa farmaseutti rupesi vittuilemaan mun reseptistä, jossa lukee että haetaan 28 tablettia viikon välein. Rupesi sössöttämään että miksi se lääkäri on tällasen reseptin kirjottanu, että eihän tässä oo mitään järkee, että miks muka et vois hakee lääkkeitä 3 kuukauden välein. Sanoin, että lääkärillä on hyvät perustelut. No mutta kun meillä ei ole valmiiksi jaettuna tätä lääkettä, että kun tämä ei ole niin tärkeä lääke, että mun ei ole mikään pakko jakaa sulle tätä. Anteeksi vain, mutta miten psykoosilääke ei ole tärkeä? Lupasin, että jos jättää lääkkeet jakamatta että tulen sitten vitun pimeänä häiriköimään sen apteekkiin kun en ole syönyt lääkkeitä viikkoon. Tarpeeksi kun taistelin niin se naama norsun vitulla jakoi ne lääkkeet. En kiittänyt. Tuli taas sellainen olo että olen turha ja tarpeeton sairas, joka on täällä vaan pilaamassa toisten elämää. Että kiitti vitusti. Yksi päivä taas vituillaan.

En tiedä. Tekisi mieli vaan nukkua onnellisesti ohi päivien, kun ei jaksa tätä taistelua. Ei vaan satu nukuttamaan. Sunnuntaina taas omaan epätäydelliseen elämään täältä illuusiosta. Maailma iskee päin kasvoja.