Yllätys.

Viime päivät ovat olleet yhtä aikaa rankkoja ja ihania. Jostain syystä aamuisin olen kuin maani myynyt, loputtoman ahdistunut ja masentunut, kuollut sisältä. Sitten jossain vaiheessa iltapäivää aurinko rupeaa vähän pilkistelemään pilvien takaa ja illalla onkin täysi helle. Ettei se paha masennussetä vähän kuitenkin ahdistelisi, kun juuri aamuisin on niin vaikeaa. Kuitenkin, järjissä saa pysymään ne illat.

Ja juuri kun pääsin kertomasta, etten ole tuntenut mitään aikoihin ketään kohtaan, niin nyt taidan olla ihan pikkiriikkisen ihastunut. En paljoa, mutta sillä lailla, että vähän kutisee mahan pohjasta, että on vähän toiveita siihen suuntaan. Tunnekin kun tuntuu olevan molemminpuolinen. Tuntuu ihan hassulta, niin pitkästä aikaa. Ei tiedä oikein miten päin olisi tai mitä ajattelisi koko asiasta. Tekisi melkein mieli teilata koko homma ja antaa olla. Että mitäpä tästä nyt voisikaan seurata kuin harmittavia asioita. Jotkut vaikeat parisuhteet muistuttavat itsestään ikävällä tavalla, en oikeastaan haluaisi enää ollenkaan ajautua minkäänlaiseen suhteeseen vaan mieluummin pysyä vallattomana ikisinkkuna. Mutta onhan se ihastuminen niin mukava tunne, että hankala sitä on estelläkään. Olen siis päättänyt, että olen rauhassa vähän ihastunut, ja odotan että tunne menee ohi. Loistava suunnitelma.