Olen pohjattoman väsynyt. Osansa siihen tekee tuo päihdeviihteily jota kesti monta päivää. Senkään jälkeen en saanut nukuttua. Sitten rupesi vain itkettämään. Tuli valtava epätoivontunne. Lopulta päätin uskaltautua ihmisten ilmoille ja menin psykiatrian päivystykseen. Siellä sitten itkeskelyn lomassa selittelin, että kun en enää jaksa ja valtava ahdistus ja masennus vaivaa. Se on tehnyt tuloaan jo kauan mutta nyt varmaankin tuo päihteily laukaisi sen. Pääsin psykiatrille, joka kirjoitti viikon sairasloman ja masennuslääkityksen ja antoi mukaan muutaman pamin ja Tenoxin ensiavuksi. Käski ottamaan heti seuraavana päivänä yhteyttä omaan poliini. No, sitä en ole vieläkään tehnyt. Syytä olisi, sillä viikon ensiapu-sairasloma ei tähän hätään auta. Lähdin toisaalle toipumaan. Ensi viikon alusta pitäisi palata kotiin, mutta se tuntuu kovin vaikealta. Jos ei tilanne parane, niin käyn täällä päivystyksessä hakemassa vielä toisen viikon ensiapu-sairaslomaa kunnes jaksan käydä omalla polilla.
Nyt olen vain lähinnä nukkunut. Pinnallista, epätyydyttävää unta, mutta unta kuitenkin. En jaksa mitään. Olen hiljainen ja etäinen. Alkoholilla olen yrittänyt saada jotain positiivisia tunteita pintaan edes hetkeksi, mutta onhan selvää, että ne tunteet ovat vain hetkellisiä ja seuraava päivä ehkä jopa pahempi kuin olisi muuten ollut. En vain muuten jaksa.
Olen kehitellyt uuden tavan tuhota itseni lopullisesti. Helposti toteutettava, kivuton ja varma tapa. En todellakaan tiedä otanko sen käyttööni koskaan, mutta haaveita pitää olla. Ensisijaisesti kuitenkin nyt haluaisin päihittää tämän. En siis ole aivan toivoton. Ehkä se johtuu siitä, että tämä on koettu niin monesti, ja yli on päästy, tavalla tai toisella vaikka se aina uusiutuu. Onhan elämässä ollut hyviäkin hetkiä.
Nyt lääkkeet nassuun ja parempaan maailmaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti