Kummallisia unia

Olen nähnyt mitä mielikuvitusrikkaampia unia. Jos tuo masennuslääkitys vaihdetaan, niin taitaa loppua ne unetkin. Harmittaa. Unimaailmasta saa sentään jotain elämyksiä, joiden voimalla jaksaa päivät. Ilman tuonkaltaisia unia nukkuminenkin kai muuttuu tarpeettomaksi.

Pitäs jotenkin koota itsensä kokoon ennen psykiatria. Pitäisi jäsennellä olojaan ja kokemuksiaan ja osata kertoa ne järkevästi. Ja asia jota kovasti pelkään: Pitäisi uskaltaa kysyä rauhottavia. Unilääkkeetkään ei olisi pahitteeksi, mutta se kuulostaa jo liioittelulta, jos yrittää olla uskottava. Miten tällä taustalla saa sellaisia lääkkeitä? Tekisi mieli jättää kysymättä psykiatrilta ja kysyä tk-lääkäriltä kun palaan kotiin. Ne ei ole niin... jääräpäisiä.

Pelottaa kaikenlaiset psykiatrit ja muut. Ei nyt kovinkaan kiva nähdä niitä, mutta tiedän, että se on vain pakko. Pakko kun pakko. Ei tyydyttävää.

Ihan surkimus olo.

En tiedä. Sekaisin. Jotenkin kun tuo kotiinpaluu lähenee niin alkaa olemaan aika epävarma olo. Kai sitä jotenkin pysyis järjissään jos voisi uskoa, että jokin on muuttunut, eikä siellä olo ole enää välttämättä samaa. Mutta kun mikä olisi muuttunut? En keksi mitään. Samat ongelmat samoissa kuvioissa.

Aika hutera olo. Ois syytä saada lääkkeet säännöllisesti, tai sekoaa. Valvomista on jo takana, ääniäkin, ja kaikenlaista.... epävarmuutta. Jotenkin en saa nyt mistään otetta, enkä keksi miten pääsisin tukeville jaloille.

Reilun viikon päästä olisi psykiatri. Onneksi sitten saa uuden B-lausunnon, jotenkin edes käytännönasiat järjestykseen. Kelassa pitäs käydä ja sossuun soitella, en vaan tiedä mistä saisin tarmoa, vaikka niin pieniä asioita hoitaa olisikin.

Recovery.

Kirjoitin elokuussa unelmastani hukuttautua Hakaniemen rantaan. No, en varmaankaan olisi silloin uskonut että vielä menen ja yritän sitä oikeasti lähes päivälleen kuukausi myöhemmin. Kaikki meni "ihan kivasti" siihen asti kunnes virkavalta saapui paikalle - poliiseja, ensihoitajia, lääkäri, sukeltajat, whatnot. Mitä siinä, jalka meni hypyssä tohjoksi, kehon lämpötila oli huolestuttavan alhainen ja vettä keuhkoissa. Vituiks män. Siitä alkoi 4 kuukautta pitkä toipuminen joka alkaa nyt vasta antaa kunnolla tulosta.

Mitään muuta ei olekaan tapahtunut. Olen vain odotellut toipumista lähes passiivisena. En tiedä mitä teen kun olen kunnossa. Kai jatkan kuten aina ennenkin.